lauantai 10. joulukuuta 2016

Balin rannat - roskia paratiisissa?

Kutan eteläpään rantaa
Balista on puhuttu paratiisisaarena, on kerrottu, että se on surffareiden paratiisi, jossa aaltoja ja rantaviivaa riittää silmänkantamattomiin. Odotukset olivat kovat! Valitettavasti kaikki käymämme Balin alueen rannat eivät ihan vastanneet näitä suuria odotuksia ja myöhemmin käytyäni Meksikossa voin sanoa, että eihän näitä rantoja voinut täydellisiksi paratiisirannoiksi kutsua yhtäkään. Onneksi joukossa on kuitenkin muutamia helmiä joten rantalomailijakin löytää kyllä tarvitsemansa ;) 

Balin surffipaikat
 Ylläolevaan karttaan on merkitty kaikki Balin surffipaikat, aikalailla samoista paikoista löytyy myös jonkinlainen ranta. Se onko ranta uimakelpoinen on toki eriasia ;) ja mistä syystä, se on sitten taas täysin eriasia ;)

Kutan ranta

Kutan rannan yksi sisäänkäynti
 Kutan alueen oma ranta oli ensimmäisenä Balin rantakokemuksenamme totaalinen pettymys. Rannalle saapuessamme oli vastassa kaikenmaailman paikallisten kojuja, joissa myytiin mitä milloinkin. Surffarit juoksivat sinua vastaan tarjoten surffiopetusta ja lautoja vuokralle. Väkeä oli järjettömästi!

Kutan rantaa pohjoisen suuntaan
 Ensimmäisellä kerralla kävelimme rantaa pitkästi pohjoiseen kohti Legianin rantaa, jolloin saimme hieman enemmän omaa rauhaa. Kutan ranta on kyllä pitkä ja siellä on mukavasti aaltoja seikkailunhaluiselle, mikään kahluuranta se ei kuitenkaan ole missään nimessä vaan vesi syvenee melko nopeasti ja aallot eivät ole pienimmästä päästä ;) 

Roskaläjiä rannalla
 Kutan rannan suurin ongelma on kuitenkin roskat. Roskat, roskat, roskat.  Paikalliset yrittivät kyllä niitä kerätä kekoihin ympäri rantaa (kuten kuvastakin näkyy), mutta sitä roskaa oli vain niin valtavasti, että sitä ajautui rantaan koko ajan lisää. Pahin kokemuksemme oli kun erehdyimme vuokraaman surffilaudat Kutan rannalta. Veteenhän se oli mentävä ja parin epäonnistuneen surffilaudalle nousun jälkeen huomasikin sitten olevansa takertuneena kaikenmaailman muoveihin ja jogurttipurkkeihin. Yäk! Itse surffaus olisi kyllä ollut mukavaa, mutta mitenkään ei voinut välttyä siltä yökötykseltä joka tuli kun roskan määrän oikeasti tajusi. Paikallisten oppaidemme kanssa monesti juttelimme tästä asiasta ja he sanoivat, että he eivät aiheuta ongelmaa vaan roskat ajautuvat Kutan rannalle mereltä käsin. Vaikea uskoa, koska missään muualla en tällaista kauheutta ole nähnyt ja merihän se on joka rannan ympärillä. Valitettavasti joudun siis toteamaan, että Kutan rannalle ei kauheana kannata asettaa odotuksia niin kehuttu kuin se onkin, ellei roskaamiseen olla jotenkin siellä puututtu meidän reissumme jälkeen.

Kutan aallonmurtajilla
Onneksi me emme kerrasta tai kahdesta luovuttaneet vaan lähdimme seikkailemaan Kutan rantaa pitkin etelään päin kohti lentokenttä geokätköilyn innoittamana. Jälleen kerran oli tästä harrastuksesta apua, sillä mitä pitemmälle kävelimme, sitä mukavammaksi muuttuivat rannan maisemat ja roskat hävisivät silmistä ja vedestä ;)

Kutan rannalta kohti lentokenttää
Koko kutan rannalla ei ole aurinkotuoleja, vaan siellä saa varautua ottamaan pyyhkeen mukaansa ja lyömään sen siihen kohdin missä mukavalta tuntuu :) Suosittelen, lähde eteläänpäin ;) Saat olla puhtaalla rannalla ja luultavasti vielä täysin omassa rauhassasi ;)

Auringonlasku Kutan rannalla

Balangan Beach

Portaikko Balangan Beachille
Balangan ranta oli Kutan jälkeen erittäin miellyttävä kokemus! Balangan ranta sijaitsee lentokentän alapuolella ja paikallisen kuskin kanssa ei ainakaan rannalle löytäminen ollut mikään ongelma :)

Balangan portaikosta oikealle
 Balangan rannalla ei ollut montaa turistia meidän lisäksemme. Liekö se, että paikalle ei oikein päässyt kuin autolla verotti turistimassoja, mutta hyvä niin! Tämä oli jo vähän lähempänä sitä paratiisia, jota kuvittelminne Balin rannoilta löytävämme :)

Balangan portaikosta vasemmalle
 Balanganin rannan eteläpäässä oli mahdollista vuokrata aurinkovarjoja ja tuoleja muutamia kappaleita. Paikalla oli myös pieni ravintola ja surffilautojen vuokrausmahdollisuus. Veljeni Jarmo hyppäsi täälläkin surffilaudan selkään ja saimme nähdä ensimmäisiä onnistuneita aallollaratsastuksia. Aallot olivat Kutan rantaa suuremmat, mutta aloittelijalle vielä varsin sopivat. Me tytöt tyydyimme tällä rannalla nauttimaan auringon otosta ja pienestä rantavedessä kahlailussa. Tämäkin ranta syveni melko nopeaa ja aallokon vuoksi siinä uiminen oli hieman haastavaa ;) Toki mahdollista jos oli valmis kunnon merivesihiekkakylpyyn :)

Deamland beach

Kulkureitti Dreamland rannalle
 Dreamland-ranta on heti Balanganista seuraava ranta eteläänpäin mentäessä. Myös sinne täytyy kulkea autolla, taksilla tai vuokratulla kuljettajalla. Dreamland-ranta oli myös puhdas - vaikka rannalle tullessa pieni lammentapainen antoikin ensin toisenlaisen kuvan,  ja oikeasti todella kaunis pienten kalliomuodostelmien reunustaessa sitä.
Dreamlandin rannan eteläpuoli

Dreamlandin rannan eteläpuolelta löydät ravintolan sekä aurinkovarjoja ja tuoleja. Yllättäen paikka ei silti ollut tupaten täyteen ammuttu vaan siellä olisi voinut hyvin viettää kauemminkin aikaa.

Dreamland beach pohjoiseen päin


 Me pysähdyimme Dreamlandin rannalle vain syömään pieneen ravintolaan, jossa oli kohtuullisen hyvät annokset.Nestetasapainoa tuli myös pidettyä yllä. Dreamlandin ranta vaikutti todella mukavalta, ei liikaa väkeä, aurinkotuoleja ja varjoja tarjolla. Mielenkiintoisemmalta vaikutti kuitenkin rannan pohjoispuoli, joka näkyy ylläolevassa kuvassa ;)

Padang-Padang beach

Padang-Padang rannan portti
 Padang-Padang ranta oli hyvin erilainen kuin muut näkemämme rannat tällä. Se sijaitsi Dreamlandin rannasta hieman etelään ennen Uluwatun aluetta. Jo parkkipaikalla vilisi ihmisiä ja osasimme odottaa, että tällä rannalla luultavasti jälleen olisi niitä ihmisiä liiaksi asti.

Kulkureitti Padang-Padangille
 Padang-Padangin rannalle kuljettiin todella kapean kalliomuodostelman läpi, johon oli taottu portaat. Portaikko oli niin kapea, että jos joku oli tulossa ylös, joutui peruuttamaan takaisin laakeammalle alueelle jotta mahduimme ohittamaan toisemme ;)  Itse kulkureitti oli siis erikoinen ja herätti kiinnostuksen mitä sen takaa löytyisi, mutta valitettavasti portaissa vastaan tuleva roskamäärä sai jo pelkäämään pahinta...

Padang-Padangin kulkureittiä
 Kapeikon jälkeen meille aukesi leveämpi portaikko ja roskat hävisivät näköpiiristä. Ranta avautui eteemme kauniina pienenä poukamana.

Padang-Padang beach
 Kuten ylhäällä oleva ihmismäärä viittasi, oli tällä melko pienellä rannan palalla kohtuullisesti väkeä. Aurinkotuoleja tai varjoja ei ollut tarjolla eikä muistaakseni myöskään mitään paikkaa mistä ostaa pientä purtavaa tai juomista. Siihen kannattaa siis varautua. Rannalla ei ollut aaltoja ollenkaan ja se oli melko matala, sopi hyvin siis kahlaushommiin ja uimaankin pääsi :) Vesi oli puhdasta ja samoin itse ranta.

Padang-Padang
 Padang-Padangin rannasta teki erikoisen sen pohjoispuolella alkava kallioalue, jossa vesi seisoi kristallin kirkkaana ja ihanasti kahluusyvyisenä. Täällä vietimme pitkän tovin tutkien ja seikkaillen, kahlaten ja nauttien :)
Padang-Padang

Padang-Padang
Padang-Padang

 Tanah Lotin ranta

Portaikko alas Tanh Lotin rannalle
 Mikäli vierailet Tanh Lotin kuuluisalla temppelialueella - ja vieraile ihmeessä!, on sinulla mahdollisuus tsekata myös Tanah Lotin pieni ja yllättävän rauhallinen ranta. Surffaajat käyttävät pääosin tätä rantaa päästäkseen surffamaan Tanah Lotin temppelin edustalle (ja ovat muuten upeaa nähtävää nousuveden aikaan!), mutta rannalla voisi varsin hyvin myös virkistäytyä uimalla tai ottaa hieman aurinkoa temppelialueella seikkailun lomassa ;) Nousuveden aikaan rantaa ei luultavast ole, mutta kun laskuvesi alkaa, paljastuu rannalle mukava hiekkapohja, jota tallustella :)

Tanah Lotin ranta

 Balin alueelta löytyy lukuisia rantoja näiden lisäksi joilla me vierailimme. Seikkaile rohkeasti, ehkäpä sinä löydät sen täydellisen paratiisi rannan jolla me emme tajunneet vierailla ;)

Summasummarum:
Balilla on paljon kauniita ja erikoisia rantoja, yksikään ei ole toisen kanssa samanlainen. Valitettavasti osa rannoista on ylikansoitettu ja roskattu pilalle. Onneksi taas osa rannoista on edelleen todella upeita, osa auringonpalvojille, osa uimareille ja lähes kaikki surffareille ;)

P.S Vierailimme Sanurissa erään päiväreissumme aikana. Sieltä emmem löytäneet yhtään kunnollista rantaa, koska koko rantaviiva oli rakennettu täyteen. Historian kirjat kertovat, että täällä on rannan koralliriuttaa käytetty talojen rakentamiseen ja sitä kautta menetetty koko ranta ajan saatossa. Surullista.



1 kommentti: