tiistai 11. joulukuuta 2018

Mauritiuksen rannat

Mauritius on rantalomailijan paratiisi. Pohjois-, länsi- ja itärannikot ovat täynnä upeita rantoja toistensa perään eikä tuntemattomampi etelä jää yhtään sen huonommaksi vaikka siitä ei niin turisteille hehkutetakaan - ennen tätä!. Jokaiselle on jotakin: matalia kahluurantoja, syvempiä ja aaltoisia rantoja, rantoja kaikilla ihmisen tarvitsemilla palveluilla ja rantoja, joissa voit kuvitella olevasi yksin autiolla saarella. Lyhyesti: paratiisi <3 Etenkin se etelä ;)

Kaikki rannat ovat arkisin yleensä kohtuu autioita. Viikonloppuisin paikallisilla on tapana tulla viettämään vapaa-aikaansa julkisille rannoille ja silloin voi tuntua, että väkeä on liikaa, mutta toisaalta tämäkin kannattaa kokea, koska se on paras tapa nähdä mitä paikalliset tekevät, kun heidän ei tarvitse olla töissä :) 

Blue Bayn lähellä olevat rannat: 

Blue Bayn lagooni
Blue Bay:n julkinen ranta

Blue Bayn julkinen ranta on kaunis lagoonimainen ranta, jossa ei ole aaltoja eikä kovia virtauksia sen sijaitessa mukavan rauhallisessa poukamassa. Vesi on kirkasta ja nimensä mukaisesti sinisen eri sävyt voit täältä löytää!

Onnellinen snorklaaja ihailemassa Blue Bayn väriloistoa
 Blue Bayn rannasta lähtevät snorklaus reissut Blue Bayn meripuistoon, joten rannalla on jonkin verran veneitä jotka hieman pilaavat maisemaa ja sitä tunnelmaa. Viikolla ranta on kuitenkin kohtuu rauhallinen ja mukava paikka viettää aikaa. Viikonloppuisin tätä rantaa pidetään monesti liian kansoitettuna, koska se ei ole kooltaan mitenkään suuri ja tuntuu helposti liian täydeltä. Myöskään uimiselle ei ole varattu veneiden vuoksi kovinkaan isoa aluetta.

Rannan ollessa julkinen sieltä löytyvät kaikki tarvittavat palvelut: vessat, suihkut, pukukopit sekä ruokakioskeja. 

Pointe D'Esny

Pointe D´Esnyn ranta on hieman vaikeampi löytää kuin Blue Bayn kuuluisa ranta, mutta se voi olla moninverroin mukavampi - ja ainakin rauhallisempi- ranta. Ranta sijaitsee Blue Bayltä rannikkoa pitkin hieman pohjoiseen. Vesi on kirkasta ja matalaa rantaa suojaa koralliriutta joten isoja aaltoja siellä ei ole. Jonkin verran isoja laavakiviä sen sijaan joten hieman kannattaa olla varovainen siitä mihin astuu :)

Tällä rannalla ei ole mitään palveluja, joten omat eväät ja ripaus seikkailumieltä matkaan! :)

La Cambusen julkinen ranta

La Cambusen julkinen ranta sijaitsee Blue Bayn lagoonin toisella puolella. Se on kaunis ranta ja hieman vähemmän tunnettu kuin Blue Bayn ranta. Täältäkin löytyvät julkisten rantojen etuoikeudet: WC-, suihku- ja pukeutumistilat.

Souillacin rannat:

Gri Gris
Gris Gris- ranta

Gris Gris on Mauritiuksen ainoa ranta, jossa uiminen on oikeasti todella vaarallista, koska sitä ei ole suojaamassa riuttaa. Kivikot ja voimakkaat aallot virtauksien kanssa tekevät paikasta hengen vaarallisen. Älä siis jätä meressä kellumis-suunnitelmia tämän rannan varaan ;) Maisemiltaan sen sijaan Gris Gris on henkeäsalpaavan kaunis. Meren voiman voi tuntea jo kaukaa.

Crying Rock - nähtävyydellä
Gris Gris-rannan parkkipaikalta lähtee polku niin kutsutulle itkevälle kivelle (Crying Rock). Se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos olet lähistöllä. Siellä maisemat ovat vielä itse Gris Gris-rantaa huomattavasti näyttävämpiä. Kannattaa myös perehtyä kiven nimen historiaan :)

Telfairin julkinen ranta 

Telfairin julkinen ranta ei ole kovin suuri, mutta se on kaunis! Rantaa reunustaa mukava puistoalue, josta nurmi laskeutuu jyrkästi pienelle rannalle. Rannalla on jonkin verran laavakiveä ympäröimässä pientä hiekka-aluetta. Telfairin ranta on melko suojainen, joten se on kohtuut turvallinen uida. Vesi on kirkasta ja maisemat ihanat! :) 

Riambelin lähellä olevat rannat:

SSR-rannalta näkymä länteen
SSR ranta

SSR-ranta löytyy Riambelin itäpäästä eli Riambelista Souillaciin päin B9-tien varresta . Tämä ranta oli ensimmäinen tuttavuutemme Mauritiuksen paratiisirantoihin ja ehkä myös yksi niistä upeimmista. Turkoosia vettä riitti silmän kantamattomiin. Ranta oli todella matala ja sitä pystyi kahlaamaan äärettömyyksiin asti! Rannan tuntumassa on paljon puita ja nurmialueita, jolloin sopiva varjopaikka löytyi aina tarvittaessa helposti meille kalkkilaivan kapteeneille.

SSR-rannan itäpäässä
SSR-rannan itäpäässä virtauksen käyvät voimakkaiksi ja sen vuoksi siellä ei ole järkevää uida. Itseasiassa koko SSR-ranta ei taida olla uimistarkoituksiin se paras mahdollinen mataluutensa vuoksi. Sen sijaan vedessä lillumiseen ja rentoutumiseen on tämä ranta kerrassaan täydellinen <3 Rannasta tulee jotenkin lagoonimainen tunnelma ja veden lämpötila on jotakin aivan uskomatonta!

Onnellinen turisti kahlailemassa kristallinkirkkaassa merivedessä <3
Kuten valokuvistamme näkyy, sai rannalla olla melko rauhassa jos niin halusi. Tällä rannalla ei ole tarjolla ruokaa eikä juomaa, joten omat eväät on syytä ottaa matkaan. Rannan ohi kulkevan B9-autotien varrella oli pari ravintolaa, mutta meidän aikanamme ne eivät olleet kertaakaan auki - paitsi yksi - jossa ei oikeastaan saanutkaan mitään mitä listalle oli laitettu ;) Tien varrelta löytyy kuitenkin pieni paikallisten ruokapaikka, josta sai näppärästi mahansa täyteen paistettujen pharatasten muodossa :) Vaikka ruoka- ja juomapuolta ei rannalta saakaan täydennettyä niin yleiset vessat kuitenkin löytyvät hädän iskiessä :)

SRR-rannalla <3
Me vierailimme SRR-rannalla arkena ja saimme kokea sen lähes autiona paratiisina. Tämäkin ranta kuitenkin - kuten lähes kaikki muutkin Mauritiuksen ranna - on viikonloppuisin paikallisten kokoontumispaikka, jolloin ihan näin yksinäistä rantalomailua en voi teille taata ;)

SRR-rannan lähettyvillä on paikallinen rauhoittumispaikka: Vortex. Kerron tästä tarkemmin blogi-kirjoituksessani: Etelä-Mauritiuksen tärkeimmät nähtävyydet päivässä

Riambel Public Beach
 Riambelin julkinen ranta "Pomponette beach"

Riambelin julkinen ranta on pitkä rantaviiva, jota jatkuu silmäulottumattomiin asti. Ranta löytyy B9-tien varresta Riambelista länteen päin . Ranta on SRR-rantaa huomattavasti syvempi ja jonkin verran kivikkoisempi. Lisäksi Riambelin julkisella rannalla on selkeästi kovempia virtauksia verrattuna SRR-rantaan. Arkena vieraillessamme saimme nauttia Riambelin rannasta täysin keskenämme. Rannan tuntumassa oli paljon puustoa ja nurmialueita, joten varjopaikan löytäminen oli sangen helppoa. Ruokaa, juomaa tai vessoja emme löytäneet tämän rannan tuntumasta.

Pomponetta beach
 Riambelin ranta päättyy lännessä niin sanottuun Pomponettan rantaan (tunnetaan myös nimellä pointe auch roches), jossa meidän vieraillessamme sattui olemaan suuri mielenosoitus hallitusta vastaan. Paikalliset kokevat, että hallitus riistää viimeisetkin Mauritiuksen julkiset rannat länsimaalaisten hotelliketjujen käyttöön ja näin paikalliset menettävät heille arvokkaita kohtaamispaikkoja - luonnosta puhumattakaan. Tämä on asia, jota meidän turistien olisi hyvä joskus myös miettiä. Mauritiuksen eteläosa on vielä niin sanotusti valloittamatonta ja villiä. Sieltä löytyy paratiisirantoja, joissa saa olla ihan yksin jos niin haluaa. Mikäli omalla toiminnallamme kannatamme viiden tähden luksusvillojen rakentamista majoittumalla niissä, ranta kerrallaan niitä tulee myös lisää. Meidänkin vierailumme aikana oli Riambelin julkisen rannan tuntumaan varattu jo alue uudella hotelliparatiisille. Tätä kirjoittaessani voi siis tämä ranta olla jo yksityinen hotellin maita. Aika surullista.

Pomponetta Beach
Pomponettan ranta on mustien laavakivien ympäröimä. Laavakivet toimivat hienosti aallonmurtajina, joten Pomponetalla ei ole kovia virtauksia. Pomponetta on myös SRR-rantaa syvempi, mutta kivien takia sekään ei ole uimistarkoituksiin paras mahdollinen. Vedessä lillumiseen sen sijaan varsin mainio paikka upeine maisemineen <3 Pomponetalla ei myöskään ole vessoja tai ruokaa/juomaa tarjolla, joten omat eväät matkaan!

Autiotalojen metsästäjät Mauritiuksella ;)
 Pomponetta rannalla on muutakin nähtävää mukavan rannan lisäksi! Rannan länsipäässä on nimittäin hylätty autio-hotelli ;) Tästä mielenkiintoisesta tutkimuspaikasta kerron lisää blogi-kirjoituksessani: Autiotalon metsästäjän Mauritiuksella ;)

Pomponetta rannan länsipäädyn kivikoita
 Pomponettalta löytyy rannan ja hylätyn hotellin lisäksi myös upea laavakivestä muodostunut niemeke rannan länsipäästä. Täältä avautuvat upeat maisemat ja ollenkaan hullumpaa ei ole seurata paikallisten kalastajien touhujakaan ;)

St. Felix Public Beach


St Felixin julkinen ranta löytyy B9 tietä Riambelista vielä Riambelin rannastakin hieman länteen päin. Tällä rannalla on paljon erilaisia snack-kojuja, joista voit täyttää mahasi niin edullisilla paikallisilla snackeillä kuin myös täyttävemmillä nuudeliruoilla. Hinnat eivät päätä huimaa, sillä esimerkiksi meidän kolmikkomme sai kolmet paistetut nuudelit kanalla tai kasviksilla sekä 6 kappaletta erilaisia snackeja juomien kera 385 rupialla eli alle 10 eurolla yhteensä ;) Tältä rannalta löytyvät myös vessat ja suihkut, joten rantaa voisi kutsua täyden palvelun rannaksi :)

Auringon laskun aikaan St.Felixin rannalla
St Felixin ranta on pitkä. Sen hiekka on hienompaa - sitä myöden sotkevampaa- kuin muiden Riambelin rantojen. Rannalla on paikoittain kivikoita, mutta hyvän uimapaikan sieltä kyllä silti löytää. Tällä rannalla on ihan uiminenkin mahdollista, sillä syvyyttä on riitävästi - joskin myös virtauksia, mutta aika turvallisia sellaisia sillä ne vievät rantaa myöten. Paikoitellen virtaus oli niin kova, että kun yritimme uida eteenpäin rannan myötäisesti, pysyimme vain paikallamme ;) Rannalla oli jonkin verran mereltä kantaunutta "merijätettä", ei kuitenkaan roskia kuten ei muillakaan Riambelin rannoilla.

Me kävimme St felixin rannalla sunnuntaina ja kuten olen kertonutkin, silloin rannoilla ovat myös paikalliset. Heidän menoaan tanssin merkeissä oli erittäin mukava seurata nurmella makoillen. Voin suositella! :) Tunnelma oli jotenkin niin ihanan rento ja turisti sai olla täällä - kuten muillakin Riambelin rannoilla - täysin rauhassa paikallisten seassa.

Le Mornen rannat:

Le Mornen eteläosan itä-puolen ranta-viivaa
Me emme valitettavasti reissullamme ehtineet tutustumaan Le Mornen rantoihin kuin yläilmoista kiivetessämme Le Mornen Unescon maailmanperintökohde-vuorelle. Etukäteen olin kuitenkin jonkin verran ottanut selvää Le Mornen rantatarjonnasta, joten samahan se on jakaa nämä tietoni teillekin vaikken itse niitä ehtinytkään hyödyntämään :) Kertokaa mikäli jokin kertomani ei pidäkään paikkaansa :)

Le Mornen eteläosan rantaviiva Le Mornen huipulta kuvattuna
Le Mornen rantojen kehutaan olevan uskomattoman kauniita. Eteläosan rannat ovat "tuulisurffareiden" suosiossa ja sieltä löytyykin useita yrityksiä, jotka opastavat turistin Windsurfingin saloihin. Ilmeisesti eteläosan tuuliolosuhteet ja rantaa suojeleva riutta tekevät paikasta ihanteellisen tähän harrastukseen.

Le Mornen pohjois-osan Niemi ja Benitiersin saari Le Mornen vuorelta kuvattuna
Le Mornen pohjois-osan rantojen kerrotaan olevan upeita ja niissä ei ole vesiurheilua häiritsemässä auringonpalvojan rauhoittumista ;) Monet paratiisimaiset kuvat Mauritiuksen rannoista on otettu juuri Le Mornen pohjois-osan niemekkeeltä.

Flic en Flac:

Flic en Flac ranta oli alunperin reissusuunnitelmissamme, mutta tutustuttuamme Mauritiuksen etelä- ja pohjoisosan rantoihin tulimme siihen tulokseen, että ehkä Flic en Flac ei ole meille enää pakollinen pysähdys. Rannan kerrotaan olevan ylikansoitettu viikonloppuisin, arkisin sielläkin varmasti on rauhallisempaa. Kultainen hiekka ja kuulemma Mauritiuksen komeimmat auringonlaskut löytyvät kuitenkin täältä! Vesi on matalaa. Kajakilla seikkailemisen kerrotaan olevan suosittua Flic en Flacin tuntumassa. Mielelläni kuulen, jos menetimme jotain erikoisen hienoa, kun emme tälle rannalle ehtineet seikkailemaan :)

Grand Baien lähellä olevat rannat:

Grand Baien julkinen ranta


Grand Baien julkisesta rannasta minulla ei valitettavasti ole kuvaa, sitä ei koskaan tullut otettua koska ranta oli niin suuri pettymys. Kapea rantaviiva kaupungin päätien varressa, joka oli täynnä erilaisia ruokakojuja ja jossa autot ja mopot ajoivat melkoisen liukkaasti. Tämä lagoonimainen poukama oli myös tuupattu totaalisen täyteen veneitä, niin ahtaasti että hyvä jos niiden välistä olisi mahtunut kulkemaan niin halutessaan. Veneiden määrästä voitte varmasti myös päätellä sen, että vesi ei todellakaan ollut sellaista kuin matkaoppaissa on annettu ymmärtää :( Ei todellakaan siis auringonpalvontaan soveltuva ranta enää. Valitettavasti.  Positiivista kuitenkin se, että edes täällä ei turistin tarvinnut katsella roskia :)


La Cuvetten ranta
La Cuvette ranta

 La Cuvetten ranta on ehkä hienoin ranta Grand Baien lähettyvillä. Se sijaitsee vain kivenheiton päässä Grand Baien julkisesta rannasta luoteeseen päin.  Ranta on vain pieni poukama niemekkeellä, mutta se on todella kaunis ja tarjoaa myös suojaisaa makoilua vehreillä nurmialueilla puiden alla. La Cuvette ranta on hieman suojaamattomampi kuin monet muut Mauritiuksen rannat ja sen vuoksi siellä on kohtuu isot aallot. Rantaviiva syvenee myös nopeasti mikä edesauttaa aaltojen syntyä.

La Cuvetten ranta mereltä päin
 La Cuvetten rannalta löytyy useita pieniä snacki kojuja sekä myös erilaisten hedelmien myyjiä. Täällä kannattaa vähintäänkin piipahtaa syömässä tuoretta ananasta varjossa istuen ja merta ihaillen :) Rannalta löytyvät myös yleiset vessat. La Cuvetten ranta ei ollut niin ruuhkainen kuin esimerkiksi Pereyberen ranta.


Pereyberen julkinen ranta
Pereyeberen julkinen ranta

Pereyberen ranta on melko suosittu paikka sen sijaitessa lähellä kaikkia palveluita. Rannalta itsessäänkin löytyy snack-kojuja sekä tietysti julkisten rantojen tapaan myös vessat. Istumapaikkoja on runsaasti kivistä tehdyillä paaseilla ja penkeillä. Mukavaa on myös rannassa kasvavien puiden antama suoja auringolta. Ranta ei ole kovin pitkä, mutta se on kohtuu syvä ja siellä on myös jonkin verran aaltoja niitä kaipaaville. Aaltojen johdosta vesi on sameaa sillä aallot sekoittuvat hienoon rantahiekkaan vieden Mauritiukselle tyypillisen kristallinkirkasvesi-efektin pois. Joidenkin matkaoppaiden mukaan Pereyberen rannan alueella pitäisi olla myös koralleja, mutta epäilen vahvasti, että sameutensa vuoksi tämä ranta ei ole ihan se ihanteellisin snorklaus hommiin ;)


Bain Boeufin rantaa
Bain Boeuf ranta

Bain Boeufin julkinen ranta sijaitsee B13-tietä pitkin Pereyeberen rannalta pohjoiseen päin. Ranta ei aluksi vaikuttanut kovinkaan lupaavalta sillä en eteläpäässä on vain hyvin kapea ranta-viiva, joten reunustaa korkea kiviaita. Rannalla on myös runsaasti veneitä parkissa ja rannan tuntumassa oli reippaasti erilaisia kasvustoja merestä.

Bain Boeufin pieni pala paratiisia ;)
Kun rantaviivaa jatkaa pohjoiseenpäin rohkeasti, niin voi tältäkin rannalta kuitenkin löytää sen pienen palan paratiisia. Rannan päädyssä on mukava pieni nurmialue puun alla suojassa, josta on oikein kiva näkymä merelle :) Ranta on matala, joskin hieman kivikkoinen. Palveluja ei tällä rannalla ole.

Bain Bouefin kylpylässä :D
Bain Bouefin rannan mukavuuksia on myös rannan pohjoispäädystä löytyvä "kivisaari", jonne pääsee hyppylemään kuivin jaloin laavakiviä pitkin. Tässä kivisaaressa on useita hiekkapohjaisia luonnon uima-altaita, joissa on yllättävän mukava istuskella ja lillua kuumana paratiisipäivänä :) Nousuvesi ja laskuvesi tuovat mukavaa seurattavaa rentoutumishetkeen eivätkä maisematkaan ole yhtään hullummat! :)

Mont Choisyn ranta

Mont Choisyn ranta taitaa olla pohjoisen Mauritiuksen pisin (?). Valtavat puut rajaavat nurmikon ja hiekan sekaisen alueen päätiestä ja niiden jälkeen avautuu ranta. Viikonloppuisin tällä rannalla on lukematon määrä ruoan, jäätelön ja snackien myyjiä sekä paikallisia nauttimassa vapaapäivistään. Arkisin sen sijaan tämä ranta on usein täysin autio! Silloin toki käytössä ei myöskään ole monipuolista ruoka/juoma tarjontaa, mutta yleiset vessat ja suihkut löytyvät toki silloinkin :) Täällä kohtasimme isoimmat aallot Mauritiuksella. Ranta on äkkisyvä joten uiminenkin siinä onnistuu hyvin. Todennäköisesti aaltojen vuoksi ei tämän rannan vesi ole kuitenkaan kirkasta vaan melko sameaa. Oletan sen johtuvan siitä, että hiekka sekoittuu veteen ja jää sinne pyörimään. Saman pystyi toteamaan uikkareistaan pulahduksen jälkeen ;) 

Saarten rannat:

Benitiers Island keskellä kuvassa
Benitiersin saaren ranta

Benitiersin saaren rannalle emme valitettavasti päätyneet reissumme aikana. Rantaa on kehuttu uskomattoman kauniiksi ja hiljaisempaan aikaan oikeaksi Robinson Crusoen saareksi. Toisaalta taas todella moni turisti päätyy lomallaan Le Mornen luksushotelleihin, joista lähes jokainen tekee pienen veneretken Benitiersin saarelle. Tämän myötä saari on kuulemma usein ruuhkainen ja turismin myötä myös valitettavasti roskainen. Näistä syistä me päätimme käyttää aikamme johonkin muuhun. Mielelläni kuitenkin kuulen millainen paikka tämä saari oikeasti on? :) Tältä saarelta tehdään legensaarisia delfiinien kanssa uintiretkiä ;)

Ile Aux Cerfsin kuuluisin ranta-alue
Ile Aux Cerfs - saaren rannat

Ile Aux Cerfsin saarella - tai toiselta nimeltä peurasaarella- on maisema todella kuin postikorteista! Turkoosin sininen vesi, kahden saaren väliin jäävä lagoonimainen "uima-allas" sekä vehreä ympäröivä luonto tekevät paikasta uskomattoman kauniin! Peuroja ei saarelta nimestään huolimatta voi löytää, mutta turisteja sitten senkin edestä ;) Enkä ihmettele, onhan saari oikeasti ihan uskomattoman kaunis, Edenin puutarhaksikin kutsuttu. Ile aux Cerfin saarelle kannattaa tähdätä arkipäivisin, jolloin paikalla on hieman vähemmän ruuhkaa. Saarella voi auringonpalvonnan lisäksi harrastaa snorklausta, erilaisia vesiurheilulajeja tai vaikkapa luonnon omissa uima-altaissa kellumista ;) Kaikki tarvittava löytyy pääsaarelta. Ile Aux Cerf saari tyhjennetään päivittäin klo 17 kaikista ihmisistä. 


Ile Aux Cerfs "autiolta" saarelta päin kuvattuna
Laskuveden aikaan on mahdollista kahlata pääsaarelta viereiselle autiommalle saarelle (Ile Aux Mangenie)  jos kaipaa hieman enemmän omaa rauhaa :) kannattaa kuitenkin varautua siihen, että veden korkeus voi muuttua hyvinkin nopeasti ja vaikka menomatka sujuikin polviin asti kahlaten, voi paluusta tulla helposti uintireissu ;) Virtaus on paikoittain myös kova saarten väliselle vesialueella.


Tytti kahluumatkalla pääsaarelta viereiselle
Ile Aux Cerfsin saarelle pääsy edellyttää venekyytiä. Vaihtoehtoja on useita ja jokainen niistä varmasti löytää mieleisensä :) Kerron tarkemmin eri reissuvaihtoehdoista kirjoituksessani "Mauritiuksen pienemmät paratiisisaaret"

Ile Aux Margenie

Ile Aux Margenie saaren rantaa
 Ile Aux Margenien saari on  Ile Aux Cerfin saaren naapurisaari, johon osa paikallisista all inclusive-pakettimatkojen järjestäjistä tuo turistit lounaalle. Mangenie on enemmän luonnotilassa Ile aux Cerfiin verrattuna ja sen rannoilta voit löytää sen oman rauhasikin niin halutessasi :) Mikäli on hieman seikkailumieltä voi lounaspaikalta lähteä polkua pitkin viidakkoon ja siellä ylittää matalan kirkasvetisen joen kahlaamalla. Näin pääsee Ile Aux Margenie saaren autiolle rannalle :) Itse ranta sinänsä ei ole paras mahdollinen sillä siellä on pohjassa jonkin verran kiviä ja ystäväni Anna onnistui täällä astumaan myös merisiileen - auts! Vesi toki on ihana turkoosia ja puhdasta eikä roskia ole missään kuten ei muillakaan Mauritiuksen rannoilla :) Ranta ei ole ehdottomasti mikään "pakko käydä"-kohde, mutta seikkailumieltä omaaville on pieni patikointi viidakossa joen ylityksineen oikein mukava kokemus - etenkin jos tajusi ottaa matkaan lounaalta muutaman all inclusive oluen ;)

Flat Island
Flat Island

Flat-saari sijaitsee Mauritiuksesta pohjoiseen ohi Gunner's Coinin. Flat-saari on aivan Ilot Gabrielin vieressä. Koko saaren itärannikko on yhtä loputonta rantaa upean turkoosin meren ympäröimänä. Rannalle on mahdollista päästä vain veneellä. Kaikista suuremmista paratiisisaarista Mauritiuksen ympärillä on Flat-saari vielä tuntemattomin ja siellä saa leikkiä autiosaarta hyvin suurella todennäköisyydellä, kun vain näkee vähän vaivaa oman spotin löytymiseen :) Flat-saarelle pääsemisestä kerron tarkemmin kirjoituksessani Mauritiuksen pienemmät paratiisisaaret.

Ilot Gabriel
Ilot Gabriel

Ilot Gabriel eli Gabrielin saari on pohjoisen Mauritiuksen vastine Ile Aux Cerfin saarelle ja minun mielestäni ehkä se parempi vaihtoehto :) Ilot Gabrielilla on myös turisteja paljon sillä sinne ei pääse kuin veneen kyydissä, mutta siellä ei saarta ole rakennettu turisteille. Täältä et löydä aurinkotuoleja, etkä rakennuksia vaan saari on täydessä luonnontilassa yhtä bambu-ulkohuussia lukunottamatta. Lisäksi saarelle tulee päivittäin rajallinen määrä turisteja, joten heidän määränsä saarella on kohtuullinen. Vesi on kirkasta, ranta upea! Gabrielin saarelta lähtee "dyynipolku" Flat-saarta päin ja sen ympärillä on aivan uskomattoman ihanaa lillua matalassa rantavedessä ja ihailla ympärillä olevia maisemia. Paratiisi <3

Gabrielin saarelta mantereelle päin kuvattuna
Gabrielin saari ei vielä ole niin tunnettu kuin idän Ile Aux Cerfs, joten voin lämpimästi suositella all inclusive laivareissua tälle helmelle. Toivottavasti tämä saari pidetäänkin luonnontilassa eikä siitä anneta tulla samanlaista 5-tähden lomaparatiisia kuin Ile aux Cerfin kanssa näyttää käyneen. Varaa siis reissusi ja annan kitaramusiikin säestää päivääsi rantavedessä istuskellen ja paikallista junglejuissia nauttien ;)

Lisää näistäkin saarista blogikirjoituksessani: Mauritiuksen pienemmät paratiisisaaret

Itä rannikko:

Ansa la Raien ranta viivaa vastapuolelta kuvattuna
Ansa La Raie:n ranta  

Ansa La Raien rannalla emme valitettavast ehtineet vierailla kun ohi mennen fillaroidessamme. Ranta on poukamassa mikä tekee siitä lagoonimaisen. Aaltoja ei ole eikä suojaavien pienten saarten ja kivikoiden vuoksi myöskään pahempia virtauksia. Rannan poukamassa on jonkin verran veneitä parkissa ja siellä harrastetaan myös kitesurfingia muiden vesiurheilumahdollisuuksien lomassa. Ranta on rauhallisempi kuin Grand Baien lähettyvillä olevat rannat.Hiekka on hieman karheampaa kuin esimerkiksi Pereyberen rannalla.

Ansa La Raien rannan loppupän näkymiä
 Ansa La Raien rannalla on varsin mukavia maisemia, jos rantaviivaa jaksaa seikkaila hieman pidemmälle :) Kuvat eivät tee oikeutta näille kauneuksille :)


Bellemaren ranta

Bellemaren rantaa on kehuttu vuolaasti. Sen kerrotaan olevan valkohiekkainen ja matala, mutta sisältävän kovia virtauksia. Ilmasto on hieman viileämpää Bellemaren suunnalla muuhun Mauritiukseen verrattuna. Tälle seikkailijalle sen näkeminen jäi kuitenkin seuraavalle Mauritiuksen matkalle, joka melkoisen suurella todennäköisyydellä tulee tapahtumaan ;) On tämä maa vain sellainen unelmalomakohde <3

Summasummarum:
- Etelän rannat ovat autiompia ja muutoinkin hienompia kuin pohjoisen
- Vieraile vähintään kolmella eri rannalla, mielellään vielä eri osissa saarta! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti